Aurinkosuoja parvekkeelle kannattaa tehdä tehokkaasti ja raottomasti, koska se vaikuttaa koko asunnon lämpötilaan ja valoisuuteen.
Kierrepaneeliverhot ovat liikuteltavissa rullautuen ylös-alas sekä kiskon ansiosta myös sivuttaissuunnassa.
Kierrepaneeliverhoilla saat parhaan aurinkosuojan lasitetulle parvekkeelle. Voit tuulettaa parveketta lasit avaamalla samalla pitäen aurinkosuojaverhoja auringon edessä.
Kankaaksi tulee valita riittävän hämärtävä, jolloin parvekkeelle saadaan myös riittävä häikäisysuoja kuitenkaan maisemaa peittämättä (screenkangas). Näkyvän valon läpäisytason ( TS ) tulee olla alle 8% jotta häikäisysuoja on riittävä, esimerkiksi mukavaan oleskeluun tai lehtien lukemiseen.
Vaaleilla ja hennoilla kankailla ei saada riittävää häikäisy- ja aurinkosuojaa.
Suosittelemme aina mahdollisimman raotonta ratkaisua ja koko lasituksen suojaamista. Tällöin terassi tai parveke pysyy viileämpänä, riippumatta auringon suunnasta.
Suosittelemme myös tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän vaakapintaa, jotta tuotteisiin ei keräänny ylimääräistä likaa ja siitepölyä.
Meillä Suomessa on pitkä ja pimeä vuodenaika, sekä kuuma ja valoisa kesä. Siksi kierrepaneeliverhoissa helppo käyttö sekä huomaamaton “parkkipaikka” on ehdoton. Tällöin olohuoneesta avautuvassa maisemassa ei roiku edessä säle- tai vekkikangasnippuja.
Aurinkosuojaverhojen liukukisko kiinnitetään parvekkeen/terassin kattoon (eikä laseihin), jolloin lasien pesu on vaivatonta. Kattokiinnityksen ansiosta kaihtimet eivät myöskään roiku parvekelasin ylä tai alareunassa peittämässä maisemaa, ollessaan poissa käytöstä.
Olemme rakentaneet kaksi suurta lasitettua terassia Espoon Showroomiin joissa voit nähdä luonnonvalossa ja suurissa pinta-aloissa eri vaihtoehtoja parvekeverhoista eri kankailla ja käyttömekanismeilla.